Arvojen näkyminen ajan TV-sarjoissa ja elokuvatuotannossa.

 My Fair Lady 1964 Der Palast 2022

      Velipuolikuu 1983                           Pretty Woman 1990

Olen juuri vähän aikaa sitten törmännyt neljään esimerkkiin: elokuvat: My Fair Lady 1964, Velipuolikuu 1983- 1984 ja Pretty Woman 1990 sekä saksalaissarja Der Palazt ( Idän ja Lännen lapset ) 2022.

Ajan hengen kaikki arvot ja ihanteet näkyvät aina sen ajan elokuva- ja TV-tuotannoissa. Joitakin ilmiöitä on kuitenkin helpompaa tunnistaa kuin toisia. Tällaisia arvomuutoksen kohtia ovat olleet varsinkin naisten tasa-arvo ja asema ja vähemmistöjen kohtelu.

Aloittakaamme naisen asemasta. Jo viime vuosituhannen viimeisenä vuosikymmenenä alkoi vahvistua näkemys naisten oikeuksista tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin koulutuksessa ja työelämän merkittävissä viroissa. Naisten osuus kasvoi eduskunnassa, hallituksissa ja korkeakoulututkinnoissa. Ryhdyttiin vaatimaan perheen sisäisen työnjaon tasaamista jne. Tämän vuosituhannen alussa nousi sitten esiin naisten seksuaalinen tasa-arvo ja häirinnän lopettaminen. Amerikasta vuonna  2017 käynnistyi #metoo kampanja, joka järisytti koko kehittynyttä maailmaa. Tällä liikkeellä on syvä ja pysyvä vaikutus tämän päivän arvoihin ja asenteisiin. Sama koskee asenteita vähemmistöihin. USA:sta lähteneet mustan väestön tasa-arvovaatimukset ovat viimeksi kiteytyneet Black Matters liikkeen vahvistumisessa poliisien tiukemmassa valvonnassa ja vastuussa. 

Kun nyt tarkastellaan noita esimerkkejäni näistä näkökulmista, havaitsen seuraavaa:

Aloitetaan  My Fair Lady:stä. Toinen elokuvan päähahmoista tohtori Higgins on aivan uskomaton sovinisti ja vieläpä öykkäri. Elokuvan asenne on selvä: kyllä nainenkin voi jotain osata, mutta ei miehen tasalla. Higginsin vähättelevä asenne säilyy loppuun saakka ja Elisakin hyväksyy sen sopeutumalla, Siis näin 60-luvun Briteissä.

Mutta eipä juuri jää suomalaisetkaan briteistä. Velipuolikuu samaan aikaan naureskelee estottomasti saamelais- ja romaanikliseillä. Eipä paljon jäänyt vähemmistöjen arvosta ja kunniasta jäljelle - valitettavasti. Surullista - tai ehkä realismia - on se, että siihen aikaan emme huomanneet tässä mitään erikoista, vaan naureskeltiin mukana - ja hauskaa oli - vai oliko sittenkään?

No vuosikymmen vaihtui, ja heti sen alussa valmistui Pretty Woman vuonna 1990. Tässä sävy on jo toinen, mutta tämä ei vielä oikeastaan taida olla ajan henkeä vaan uuden ajan ensimmäisiä airueita. Tässä kuitenkin pienituloiseen maalta kaupunkiin muuttaneeseen naiseen suhtaudutaan lämmöllä ja ymmärtäväisesti. Samalla kuvataan LA:n alamaailman arkea realistisesti.

Elokuvan alkuperäisen käsikirjoituksen loppu on toisenlainen kuin elokuvan. Siinä tekstissä huumekoukussa olevan Vivianin ja Edwardin tiet eroavat viikon jälkeen, ja Vivian matkaa Kittyn kanssa Disneylandiin. Julian Roberts ei kuitenkaan suostunut näyttelemään tätä ja käsikirjoitus muutettiin tuhkimotarinalopuksi. 

Elokuvan pääosa kertoo kuvitteellisen tarinan, jossa nainen haluaa lopettaa seksityön ja jatkaa elämää tavanomaisemmin. Hänen tausta kuitenkin leimaa hänet paarialuokkaan, jonka jäseniä ei tarvitse kunnioittaa ja heitä voi kohdella miten tahansa. Vaikka Edward heidän ollessa kahden kohtelee häntä hyvin, niin siitä huolimatta sosiaalisesti ei kykene vastustamaan ympäristön painetta vaan lopussa tarjoaa Vivianille luksushuoran asemaa.

No lopussa tilanne kääntyy tuhkimotarinaksi. Ajankohdan arvomaailmaa heijastelee lopputuloksen avioliitto = happy end. 2000-luvulla on aivan uusi realismi iskenyt tällaiseen ratkaisuun. Avioliitto ei ole ratkaisu, vaan vasta alku yhteiselle taipaleelle, josta tiedämme että se on monimutkainen ja ajoin ongelmallinen ja esimerkiksi Suomessa päätyy jo noin puolessa tapauksia eroon.

Hypätään sitten tähän päivään. Der Palazt on mielestäni hyvin kirjoitettu ja oivaltava. Sarja kuvaa ihmiskohtaloita ajan ja historian pyörteissä ja murtumakohdissa. Tässä kyseessä on toisen maailmansodan loppunäytös, jossa Saksa jaetaan mielivaltaisesti kahteen toisilleen vastakkaiseen ja vihamieliseen osaan. Jaossa ihmiset joutuivat sattumanvaraisesti eri puolille. Jako rikkoi perheitä ja sukuja. Sarja kuvaa tasapuolisesti ja kiihkottomasti saarnaamatta ja osoittelematta Itä-Saksan arkea, iloja ja suruja. Kun sitten eri puolille joutuneet  nuoret kohtaavat ja rakastuvat, törmäävät erilaiset maailmankuvat arjessa. Kun nuori Roland ja Rosa saavat kaksoset, ja tilanne maassa kiristyy, Roland päättää palata länteen ja nappaa toisen tyttövauvoista mukaansa. Nuorten käsitys naisen asemasta törmää pahasti.

 Konservatiivinen Roland katsoo, että naisen paikka on kotona ja vaatii Rosaa keskeyttämään opintonsa. Roosa taas ajattelee ddräläisittäin, että itsenäisten naisten paikka on työelämässä miesten rinnalla.

Roosa jää Cristinen kanssa itään ja Roland Marlenen kanssa länteen. Molemmille tytöille valehdellaan heidän menneisyytensä. 

Identtiset kaksoset törmäävät sattumalta 27-vuotiaina vuonna 1988.

Kuusi jaksoa seuraa tyttöjen ja yhteisön nopeatempoisia vaiheita, kun he yrittävät selvittää menneisyyttään. Viimeisessä jaksossa Berliinin muuri murtuu, ja käsikirjoitus kuvaa tasapuolisesti ja kauniisti eri ihmisryhmien tunnelmia ja suhtautumista. 

Tässä naisten tasa-arvo ja vähemmistöryhmien ja enemmistön samanlaiset oikeudet ovat jo itsestäänselvyys.